kuuntelin radiosta haastattelua, Nina Mikkonen on aikamoinen väittelijä. Samaisessa haastattelussa myös argumentti, että koska Ruotsi on sammuva valtakunta niin he tekevät 0-tutkimusta (viittasi tutkimukseen, jossa löytyi näyttöä että päiväkodissa olleet lapset "pärjäävät paremmin" myöhemmässä elämässä kuin ne jotka eivät ole olleet päiväkodissa). Ei ihan kovin montaa tieteellisesti perusteltua argumenttia tullut Ninalta. Taitaa olla enemmän näitä sydämellään puhuvia kuin faktoihin perustavia.
@touqo, huomasin saman. Sitä ei aina muista että maailma on täynnä näitä. Musta oli kyllä surullista kun rouva Mikkonen pelkäsi että lapset viedään pois.
Jokaisen sydämellä ajattelevan pitäisi ymmärtää, että meidän kaikkien tulisi jäädä kotio. Työhän on selkeästi natsien keksimä rangaistusmuoto ("Arbeit macht frei"), ehkäpä jopa se "systeemi" johon Mikkonen viittaa. :)
No, pitihän minunkin tuo pätkä katsoa, vaikka koville otti. Joo, ottamatta kantaa siihen, kumpi kanta on oikein ja kumpi väärin, niin kyllä minä näen yhtenä suurimpana luuserina tuon juontajan, joka ei osannut tai kyennyt keskeyttämään tuota Mikkosen paatosta. Ei ollu kaverilla munaa viheltää peliä poikki, jakaa puheenvuoroja, ja tukkia toisen turpa silloin kun toinen puhuu.
Kallistun itse enemmän "lastentarhauksen" puolelle, mutta näen liudan hyviä (ja kaikin puolin hyväksyttäviä) syitä hoitaa lasta myös kotona - mielestäni kotiäideille lapsineen pitäisi tarjota nykyistä enemmän tiloja ja tilaisuuksia kohdata ja toimia yhdessä. Tällaisen palvelutarjonnan luominen ja kehittäminen vaatii kuitenkin keskustelua... jää nähtäväksi edistääkö vai hiekoittaako Mikkonen sitä. On äärimmäisen harmillista jos Mikkosen käyttäyminen heikentää tolkuissaan olevien kotiäitien asemaa.
Dii, minusta molemmat voi hoitaa joko hyvin tai huonosti. Meillä tarha toimii vanhemman osalta erittäin hyvin, koska siellä ryhmä on pieni, kaikki tuntee toisensa pidemmältä ajalta, ja hoitajat on asiansa osaavia ja mukavia. Toisaalta nuoremman osalta taas ryhmässä (samassa päiväkodissa kuitenkin) väki -- sekä lasten että hoitajien osalta -- vaihtuu useammin, ja muutenkin ryhmä näyttää meillepäin "etäisemmältä". No, sitten mitä tulee kokemuksiin lasten kasvattamisesta kotona, niin edellisessä asuntoyhtiössä oli yks riiviömukula, jota pidettiin kotona äidin omana kullannuppuna, ja joka sit sabotoi ja kiusasi koko muuta porukkaa. Sen ulkoilu oli sitä, että se dumpattiin aamulla pihalle, yksin, ja otettiin sitten sisällä kun tuli lounasaika. Sit vielä kun ei kukaan halunnu sen kanssa pihalla leikkiä, niin mistäs se sitten oppii sosiaaliset taidot...
Meidän lasta on hoidettu kotona ja päiväkodissa, mitään "tarhoja" ei käsittääkseni ole ollut enää vuosikymmeniin. Mutta toki päiväkoteja voi olla huonojakin, ja tärkeää olisikin kiinnittää huomiota ryhmäkokoihin ja päteviin ja jaksaviin hoitajiin.
Kotona lasten tietysti hyvä olla, jos kotona on hyvä olla ja joku reipas hoitajakin on, ja kuten @erkka sanoi, on mahdollisuuksia ja tiloja tavata muitakin ja tehdä asioita yhdessä. Silti meillä joillakin vanhemmilla vaan on ennemmin tai myöhemmin hinku päästä töihin ja muihin hommiin joita varten on kouluja käyty ja päätä vaivattu. Kotivanhemmuus ei kumminkaan ole kuin muutaman vuoden juttu, ellei aloita lasten tekoa nuorena ja jatka sitä niin kauan kuin hedelmällisyyttä riittää ja on kotona kunnes kaikki lapset on koulunsa käyneet... Huh, mikä ajatus. En ole Mikkosen haastattelua vielä katsonut, mutta kohinan perusteella on tainnut silläkin suunnalla joku proppu jo palaa, oiskohan aika sen mennä töihin välillä tuulettumaan?
Ihmetyttää miksi tällaiseen ohjelmaan pitää valita joku rikkaan julkkiksen vaimo edustamaan kotiäitiyttä, melkein kuin ohjelman tekijöillä olisi tässä joku tarkoitushakuisuus. Pitääkö ihmisen olla tuttu Seiskan sivuilta (esim. Timo T.A. perheineen koeajaa BB-talon (ja Nina ei tee natsiviittauksia) http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a83546/), ennen kuin hän on "uskottava" edustamaan? Pitkäaikaistyötöntä edustamaan pitäisi sit valita joku Mervi Tapola.
Itse olin 3-vuotiaana hetken kaupungin päiväkodissa (tai lastentarhassa, tai mikä se sitten olikaan), ja vieläkin tulee muistan pahalla. Niitä kulahtaneita muovileluja, ja niitä seinässä olleita reikiä joissa pakotettiin nukkumaan päiväunet joka päivä, vaikka niitä ei muuten olisikaan nukkunut. Ehkä olin vain poikkeuksellisen herkkä tapaus.
Mä muistan sen, että joskus aina rähjäsin äidille, koska se haki mut pois tarhasta (sori, 70-luvun kasvattina en osaa vielä puhua päiväkodeista) mielestäni liian aikaisin. Olin usein eka kotiin haettava ja se välillä korpesi.
No niin, katoin sen pätkän. Aika huonosti hoidettu väittely. Ymmärrän että haettiin vastakkainasettelua, mutta kyllä sen haastattelijan olisi pitänyt vähän ohjailla keskustelijoita ja hillitä asiattomuuksia, etenkin henkilöönkäyviä heittoja "sinä olet hölmö" ja "niin sinä luulet yliälykkö". Varmaan oli Tontilla vaikeuksia olla tarttumatta noihin ja heittää jotakin vastaavaa takaisin, mutta Mikkonenhan sai kerättyä kierroksia muutenkin tarpeeksi.
Toi rva Mikkonenhan on ihan valmis halla-aholainen persu! Hänen mielestään kun ruotsalaiset on sammuva yhteiskunta jossa ei lisäänny kuin maahanmuuttajat, ja vihreät kummallisia kirjanoppineita älykköjä, jotka haluavat rakentaa kokonaan uuden ihmiskunnan (ja vapautttaa kaikki minkit).
Mulla olisi ihan oikeita huolia liittyen päivähoitoon.
Mä heitin lapset aamulla päiväkotiin. Lähtiessä lupasin vilkuttaa ikkunassa oleville lapsille autolla ohi ajaessani. Unohdin. Nyt pelottaa, että huomasikohan ne, etten vilkuttanut, ja jos huomasivat niin muistavatko kun menen hakemaan?
Oliskohan turvallisempi mennä ihan viime tipassa hakemaan, niin ovat paremmin unohtaneet mokani. Vai haenko normaalia aikaisemmmin niin kritiikki voi olla yllätyksen takia pienempi.
@juvele, hae normaalia aiemmin. Jos hakee viime tipassa, niin päiväkodin tädit käyttävät tilaisuuden hyväkseen levittääkseen propagandaa. Itsellänikin on vähän sama ongelma (tosin liittyen ekaluokkalaisen iltapäivähoitoon, joka ei liene natsien keksimä), jos haluan hakea aiemmin niin mun pitää pompata eri kimppakyytihin.
Sekä puolesta-, että vastaan leireistä löytyy näitä militantteja äärimielipiteitä. Tietenkin aina siihen sävyyn, että omia valintoja puolustetaan. Ura-ihmisten lapset "oppivat päiväkodissa sosiaalisuutta" ja kotihoidetut "saavat rakkautta ja vanhempien huomiota".
Molemmin puolin voisi kunnioittaa perheiden omia valintoja ja elämäntilanteita ja ottaa huomioon että lapsetkin ovat yksilöitä. Meillä pitkään kotona olleen pojan sosiaaliset ja keskustelutaidot kehittyivät hurjasti heti kun hänet laitettiin päikkäriin. Samaan aikaan kuitenkin mies selvästikin olisi mieluummin kotona.. ja onhan näitä tutkimuksia mm että päiväkotilapsilla on stressihormonitasot korkeammalla kun kotihoitolapsilla. Että teet niin tai näin, niin aina löytyy moitittavaa.
Lisäksi kaikilla ihmisillä ei mene teloudellisesti niin hyvin, että toinen vanhempi voisi jäädä kotiin. Leimataan heidät kaikki sitten natsiaatteen aivopesemiksi...
@perttiniemisto Hyvä pointti. Eilen kun hain lapset tokavikana, niin ainoa paikalla ollut hoitaja oli ruotsinkieliseltä puolelta. Se puhui mun pojille RUOTSIA. Vaikka Ruotsi on sammuva yhteiskunta.
En uskaltanut valittaa asiasta kun ne olisivat kostaneet sen kuitenkin lapsilleni.
Miksi ne ei sitten reilusti nimeä niitä päiväkoteja ja -ryhmiä kantaideologian mukaan? Lähin mitä olen nähnyt, on omien lasteni aikanaan käymä Sophie Mannerheim -päiväkoti. Ja kovin oli epämilitaristista touhua se.
Olis se vaan hienoa, jos päiväkoti Kotkanpesän (aiemmin Mustikka) ryhmät Leibstandarte Adolf Hitler (aiemmin Leppäkertut) ja GroBdeutschland (aiemmin Menninkäiset) rytmisesti voimistelisivat gruppenführerinsä johdolla pihalla.
Ehkä noi päiväkoti kotkanpesät just puuttuukin. On vaan niitä sateenkaaria ja leppäkerttuja. Ei mitään paikkoja missä lapset vois tuntea itsensä oikeasti rakastetuiksi.
Apua! Olin mummopuolen kotihoitamana ainoana lapsena kunnes siirryin viimeiseksi vuodeksi ennen kouluunmenoa varuskunnan päiväkotiin... Leppäkerttuihin. Ja nyt mä sitt tykään mankeloida.
On se kyllä kamalaa, miten lapsetkin on aivopesty mukaan esim. päiväkotien esikoulu-hapatukseen. Voi niitä pieniä mieliä, jotka ovat mokomasta natsipropagandasta innoissaan.
Vaikea väittely osallistua. Tv:n keskustelu oli huono, kun kummankaan perusteisiin ei ole tutustunut. Tietääkö kukaan mikä tutkimus oli kyseessä? Onko muita vastaavia tutkimuksia? Mikkosen esitys oli ristiriitainen. Mutulla perusteesiin voisi tietyllä varauksella yhtyä, mutta kun esitystapa oli mikä oli, on niitä vaikeampi ottaa vakavasti. Ehkä pitäisi puhua siitä, mikä on oikea ikä päivähoidolle? Mistä lähtien ikäistensä seura ja laajempi sosiaalinen piiri auttaa kehittymisessä. Asia ei liene niin mustavalkoinen, että vastakkain on valintojen ääripäät.
Mun mielestä on siistii miten paljon kaistaa tässä maassa saavat kaikenmaailman kylähullut... Eikö löydy parempaa puhumista? Ja pitääkö kaiken julkisen diskurssin alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan jotain extreme show-urheilua?
Tässähän onkin paljon enemmän puhuttu esitystavasta kuin itse aiheesta. Suomi tarvis oman vapaapaininsa (siis sen jenkkimallin näytellyn vapaapaini, ei se olympialaji), jossa vois provota vastustajaa ninamikkosmaisesti. Tai sitten jonkun talk shown (lisä-)nimeksi voisi laittaa "Jerry Springer of Finland".
@perttiniemisto Mulla kävi hetken mielessä, että oliko Mikkosen malli siitä, miten tuollaisessa keskustelussa puhutaan otettu juuri Jerry Springerista tms. Ja vieläpä tarkoituksella.
Jospa mediakouluttaja T. Mikkonen oli briiffannut rouvan miten ei jätetä tilaa viherpiipertäjä tohtoteille vaan hoidetaan homma otsikoihin.
Se, että oliko esiintyminen onnistunut on toinen asia.
@juvele, onko T. Mikkonen mediakouluttaja? Erinomaista, "Perho tuli taloon"-ohjelmassa Nina Mikkonen "kertoo pariskunnan elämästä median vihan kohteena.". Ilmeisesti tuo pätkä on kuvattu kauan sitten ja media oli jo ehtinyt unohtamaan ko parin - tämä olisi sit syy haluta otsikoihin.
Muistelen kaiholla, kun päivähoidossa askartelutunnilla väritimme hakaristilippuja. Pienimmät lapset oppivat tervehtimään tarhatätejä oikeaa kättä kohottamalla jo ennen kuin osasivat kävellä. Ulkona opettelimme marssia kasvattavien laulujen tahtiin, kuten Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen... Sellaista yhteishenkeä en ole sen koommin tuntenut.
@Perttu, kotihoidetut (kuten minä (muistaakseni taisin enimmäkseen olla)) pääsevät nauttimaan ko kappaleesta vain Youtuben avustuksella (M.A. Numminen sings Wittgenstein) http://www.youtube.com/watch?v=57PWqFowq-4
Olipa ahdistava täti. Ja Timo T.A. hyväksyy puuhan.
Olenkohan minäkin nyt kamala kansallissosialisti ja ties mikä muu setä Himmlerin kasvatti, kun olen viettänyt varhaislapsuudessani jokusen vuoden päivähoidossa ja leikkipuistossa? Aber natürlich.
Hesarissa Timo kehui, että heillä osataan käyttäytyä ja ottaa muut huomioon. Kommentti ei tainnut koskea vaimotuksen julkisia esiintymisiä :)
49 comments so far
ks. Hesari tänäää
11 months ago by ekurvine
Oijoijoi.
11 months ago by nieminensundell
Onneksi meidän poika on vaan osapäivänatsihoidossa ;)
11 months ago by ekurvine
Keksittiinköhän toimistotyökin natsisaksassa?
11 months ago by ekurvine
Yritin eilen katsoa Mikkos-pätkän, mutta en pystynyt pidempään kuin ekat 5min.
11 months ago by zaia
Onko linkkiä? En oo nähnyt, jutun vaa luin..
11 months ago by ekurvine
Tuosta sun omasta linkistä hesarin sivulta löytyy suora linkki Ylen Areenalle... :)
11 months ago by zaia
Hups. internetin käytettävyydessä on vielä parannettavaa.
11 months ago by ekurvine
Mä tapasin eilen tyypin, jonka mielestä tää näkemys on tosi ok. Että lastentarhojen puoltajilla on ihan yhtä tyhmiä mielipiteitä.
11 months ago by nieminensundell
kuuntelin radiosta haastattelua, Nina Mikkonen on aikamoinen väittelijä. Samaisessa haastattelussa myös argumentti, että koska Ruotsi on sammuva valtakunta niin he tekevät 0-tutkimusta (viittasi tutkimukseen, jossa löytyi näyttöä että päiväkodissa olleet lapset "pärjäävät paremmin" myöhemmässä elämässä kuin ne jotka eivät ole olleet päiväkodissa). Ei ihan kovin montaa tieteellisesti perusteltua argumenttia tullut Ninalta. Taitaa olla enemmän näitä sydämellään puhuvia kuin faktoihin perustavia.
11 months ago by teroheiskanen
Vanhana Karpo-fanina tykkään siitä kiemurtelevasta fiiliksestä, minkä tällaiset tuottaa. Oli aika kovaa kamaa, kyllä.
11 months ago by touqo
http://www.youtube.com/watch?v=fHiwBJZTexo
11 months ago by Jussi
@touqo, huomasin saman. Sitä ei aina muista että maailma on täynnä näitä. Musta oli kyllä surullista kun rouva Mikkonen pelkäsi että lapset viedään pois.
11 months ago by aleksip
Jokaisen sydämellä ajattelevan pitäisi ymmärtää, että meidän kaikkien tulisi jäädä kotio. Työhän on selkeästi natsien keksimä rangaistusmuoto ("Arbeit macht frei"), ehkäpä jopa se "systeemi" johon Mikkonen viittaa. :)
11 months ago by perttiniemisto
No, pitihän minunkin tuo pätkä katsoa, vaikka koville otti. Joo, ottamatta kantaa siihen, kumpi kanta on oikein ja kumpi väärin, niin kyllä minä näen yhtenä suurimpana luuserina tuon juontajan, joka ei osannut tai kyennyt keskeyttämään tuota Mikkosen paatosta. Ei ollu kaverilla munaa viheltää peliä poikki, jakaa puheenvuoroja, ja tukkia toisen turpa silloin kun toinen puhuu.
11 months ago by Micco
Ja sit vielä ihmetellään Timo TA herkkänä sieluna karkaa kotoa valemajurina sekoileen kertausharjoituksiin...
11 months ago by samin
Kallistun itse enemmän "lastentarhauksen" puolelle, mutta näen liudan hyviä (ja kaikin puolin hyväksyttäviä) syitä hoitaa lasta myös kotona - mielestäni kotiäideille lapsineen pitäisi tarjota nykyistä enemmän tiloja ja tilaisuuksia kohdata ja toimia yhdessä. Tällaisen palvelutarjonnan luominen ja kehittäminen vaatii kuitenkin keskustelua... jää nähtäväksi edistääkö vai hiekoittaako Mikkonen sitä. On äärimmäisen harmillista jos Mikkosen käyttäyminen heikentää tolkuissaan olevien kotiäitien asemaa.
11 months ago by erkka
Dii, minusta molemmat voi hoitaa joko hyvin tai huonosti. Meillä tarha toimii vanhemman osalta erittäin hyvin, koska siellä ryhmä on pieni, kaikki tuntee toisensa pidemmältä ajalta, ja hoitajat on asiansa osaavia ja mukavia. Toisaalta nuoremman osalta taas ryhmässä (samassa päiväkodissa kuitenkin) väki -- sekä lasten että hoitajien osalta -- vaihtuu useammin, ja muutenkin ryhmä näyttää meillepäin "etäisemmältä". No, sitten mitä tulee kokemuksiin lasten kasvattamisesta kotona, niin edellisessä asuntoyhtiössä oli yks riiviömukula, jota pidettiin kotona äidin omana kullannuppuna, ja joka sit sabotoi ja kiusasi koko muuta porukkaa. Sen ulkoilu oli sitä, että se dumpattiin aamulla pihalle, yksin, ja otettiin sitten sisällä kun tuli lounasaika. Sit vielä kun ei kukaan halunnu sen kanssa pihalla leikkiä, niin mistäs se sitten oppii sosiaaliset taidot...
11 months ago by Micco
Meidän lasta on hoidettu kotona ja päiväkodissa, mitään "tarhoja" ei käsittääkseni ole ollut enää vuosikymmeniin. Mutta toki päiväkoteja voi olla huonojakin, ja tärkeää olisikin kiinnittää huomiota ryhmäkokoihin ja päteviin ja jaksaviin hoitajiin. Kotona lasten tietysti hyvä olla, jos kotona on hyvä olla ja joku reipas hoitajakin on, ja kuten @erkka sanoi, on mahdollisuuksia ja tiloja tavata muitakin ja tehdä asioita yhdessä. Silti meillä joillakin vanhemmilla vaan on ennemmin tai myöhemmin hinku päästä töihin ja muihin hommiin joita varten on kouluja käyty ja päätä vaivattu. Kotivanhemmuus ei kumminkaan ole kuin muutaman vuoden juttu, ellei aloita lasten tekoa nuorena ja jatka sitä niin kauan kuin hedelmällisyyttä riittää ja on kotona kunnes kaikki lapset on koulunsa käyneet... Huh, mikä ajatus. En ole Mikkosen haastattelua vielä katsonut, mutta kohinan perusteella on tainnut silläkin suunnalla joku proppu jo palaa, oiskohan aika sen mennä töihin välillä tuulettumaan?
11 months ago by meppi
Ihmetyttää miksi tällaiseen ohjelmaan pitää valita joku rikkaan julkkiksen vaimo edustamaan kotiäitiyttä, melkein kuin ohjelman tekijöillä olisi tässä joku tarkoitushakuisuus. Pitääkö ihmisen olla tuttu Seiskan sivuilta (esim. Timo T.A. perheineen koeajaa BB-talon (ja Nina ei tee natsiviittauksia) http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a83546/), ennen kuin hän on "uskottava" edustamaan? Pitkäaikaistyötöntä edustamaan pitäisi sit valita joku Mervi Tapola.
11 months ago by perttiniemisto
Itse olin 3-vuotiaana hetken kaupungin päiväkodissa (tai lastentarhassa, tai mikä se sitten olikaan), ja vieläkin tulee muistan pahalla. Niitä kulahtaneita muovileluja, ja niitä seinässä olleita reikiä joissa pakotettiin nukkumaan päiväunet joka päivä, vaikka niitä ei muuten olisikaan nukkunut. Ehkä olin vain poikkeuksellisen herkkä tapaus.
11 months ago by jmantere
Mä muistan sen, että joskus aina rähjäsin äidille, koska se haki mut pois tarhasta (sori, 70-luvun kasvattina en osaa vielä puhua päiväkodeista) mielestäni liian aikaisin. Olin usein eka kotiin haettava ja se välillä korpesi.
11 months ago by touqo
No niin, katoin sen pätkän. Aika huonosti hoidettu väittely. Ymmärrän että haettiin vastakkainasettelua, mutta kyllä sen haastattelijan olisi pitänyt vähän ohjailla keskustelijoita ja hillitä asiattomuuksia, etenkin henkilöönkäyviä heittoja "sinä olet hölmö" ja "niin sinä luulet yliälykkö". Varmaan oli Tontilla vaikeuksia olla tarttumatta noihin ja heittää jotakin vastaavaa takaisin, mutta Mikkonenhan sai kerättyä kierroksia muutenkin tarpeeksi.
11 months ago by meppi
Toi rva Mikkonenhan on ihan valmis halla-aholainen persu! Hänen mielestään kun ruotsalaiset on sammuva yhteiskunta jossa ei lisäänny kuin maahanmuuttajat, ja vihreät kummallisia kirjanoppineita älykköjä, jotka haluavat rakentaa kokonaan uuden ihmiskunnan (ja vapautttaa kaikki minkit).
11 months ago by meppi
Mulla olisi ihan oikeita huolia liittyen päivähoitoon.
Mä heitin lapset aamulla päiväkotiin. Lähtiessä lupasin vilkuttaa ikkunassa oleville lapsille autolla ohi ajaessani. Unohdin. Nyt pelottaa, että huomasikohan ne, etten vilkuttanut, ja jos huomasivat niin muistavatko kun menen hakemaan?
Oliskohan turvallisempi mennä ihan viime tipassa hakemaan, niin ovat paremmin unohtaneet mokani. Vai haenko normaalia aikaisemmmin niin kritiikki voi olla yllätyksen takia pienempi.
11 months ago by juvele
Mä olin viimeiset lapsuusvuodet perhepäivähoidossa, ja kattokaa miten vinoon kasvoin.
11 months ago by dst
@juvele, hae normaalia aiemmin. Jos hakee viime tipassa, niin päiväkodin tädit käyttävät tilaisuuden hyväkseen levittääkseen propagandaa. Itsellänikin on vähän sama ongelma (tosin liittyen ekaluokkalaisen iltapäivähoitoon, joka ei liene natsien keksimä), jos haluan hakea aiemmin niin mun pitää pompata eri kimppakyytihin.
11 months ago by perttiniemisto
Sekä puolesta-, että vastaan leireistä löytyy näitä militantteja äärimielipiteitä. Tietenkin aina siihen sävyyn, että omia valintoja puolustetaan. Ura-ihmisten lapset "oppivat päiväkodissa sosiaalisuutta" ja kotihoidetut "saavat rakkautta ja vanhempien huomiota".
Molemmin puolin voisi kunnioittaa perheiden omia valintoja ja elämäntilanteita ja ottaa huomioon että lapsetkin ovat yksilöitä. Meillä pitkään kotona olleen pojan sosiaaliset ja keskustelutaidot kehittyivät hurjasti heti kun hänet laitettiin päikkäriin. Samaan aikaan kuitenkin mies selvästikin olisi mieluummin kotona.. ja onhan näitä tutkimuksia mm että päiväkotilapsilla on stressihormonitasot korkeammalla kun kotihoitolapsilla. Että teet niin tai näin, niin aina löytyy moitittavaa.
Lisäksi kaikilla ihmisillä ei mene teloudellisesti niin hyvin, että toinen vanhempi voisi jäädä kotiin. Leimataan heidät kaikki sitten natsiaatteen aivopesemiksi...
11 months ago by ekurvine
@perttiniemisto Hyvä pointti. Eilen kun hain lapset tokavikana, niin ainoa paikalla ollut hoitaja oli ruotsinkieliseltä puolelta. Se puhui mun pojille RUOTSIA. Vaikka Ruotsi on sammuva yhteiskunta.
En uskaltanut valittaa asiasta kun ne olisivat kostaneet sen kuitenkin lapsilleni.
11 months ago by juvele
"They fuck you up, your mum and dad. They may not mean to, but they do."
11 months ago by dst
Gestapon ja SS-joukkojen juuret ovat perhepäivähoitajissa (ei ihan kaikissa).
11 months ago by kuivalainen
Nyt on Timo T.A. päässyt myös ääneen ja puolustamaan vaimoaan -> http://viihde.mtv3.fi/uutiset/televisio.shtml/782510
11 months ago by Jussi
Uskaltaisitko @Jussi olla puolustamatta?
11 months ago by aleksip
@aleksip: tuskinpa. Laittaisin majurin kuteet niskaan ja häipyisin muualle.
11 months ago by Jussi
Miksi ne ei sitten reilusti nimeä niitä päiväkoteja ja -ryhmiä kantaideologian mukaan? Lähin mitä olen nähnyt, on omien lasteni aikanaan käymä Sophie Mannerheim -päiväkoti. Ja kovin oli epämilitaristista touhua se.
Olis se vaan hienoa, jos päiväkoti Kotkanpesän (aiemmin Mustikka) ryhmät Leibstandarte Adolf Hitler (aiemmin Leppäkertut) ja GroBdeutschland (aiemmin Menninkäiset) rytmisesti voimistelisivat gruppenführerinsä johdolla pihalla.
11 months ago by Karde
Ehkä noi päiväkoti kotkanpesät just puuttuukin. On vaan niitä sateenkaaria ja leppäkerttuja. Ei mitään paikkoja missä lapset vois tuntea itsensä oikeasti rakastetuiksi.
11 months ago by aleksip
Apua! Olin mummopuolen kotihoitamana ainoana lapsena kunnes siirryin viimeiseksi vuodeksi ennen kouluunmenoa varuskunnan päiväkotiin... Leppäkerttuihin. Ja nyt mä sitt tykään mankeloida.
11 months ago by map
On se kyllä kamalaa, miten lapsetkin on aivopesty mukaan esim. päiväkotien esikoulu-hapatukseen. Voi niitä pieniä mieliä, jotka ovat mokomasta natsipropagandasta innoissaan.
11 months ago by mandrl
Vaikea väittely osallistua. Tv:n keskustelu oli huono, kun kummankaan perusteisiin ei ole tutustunut. Tietääkö kukaan mikä tutkimus oli kyseessä? Onko muita vastaavia tutkimuksia? Mikkosen esitys oli ristiriitainen. Mutulla perusteesiin voisi tietyllä varauksella yhtyä, mutta kun esitystapa oli mikä oli, on niitä vaikeampi ottaa vakavasti. Ehkä pitäisi puhua siitä, mikä on oikea ikä päivähoidolle? Mistä lähtien ikäistensä seura ja laajempi sosiaalinen piiri auttaa kehittymisessä. Asia ei liene niin mustavalkoinen, että vastakkain on valintojen ääripäät.
11 months ago by TheBlueNile
Mun mielestä on siistii miten paljon kaistaa tässä maassa saavat kaikenmaailman kylähullut... Eikö löydy parempaa puhumista? Ja pitääkö kaiken julkisen diskurssin alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan jotain extreme show-urheilua?
Ei oikeasti ole enää mitään järkeä.
11 months ago by tolonen
@aleksip: jepjep, kyllä se waffenkameraderei jalostaisi ihmistä ihan eri tavalla kuin kämäsistä lappareista riiteleminen.
@map: niin. NIIN.
11 months ago by Karde
Tässähän onkin paljon enemmän puhuttu esitystavasta kuin itse aiheesta. Suomi tarvis oman vapaapaininsa (siis sen jenkkimallin näytellyn vapaapaini, ei se olympialaji), jossa vois provota vastustajaa ninamikkosmaisesti. Tai sitten jonkun talk shown (lisä-)nimeksi voisi laittaa "Jerry Springer of Finland".
11 months ago by perttiniemisto
@perttiniemisto Mulla kävi hetken mielessä, että oliko Mikkosen malli siitä, miten tuollaisessa keskustelussa puhutaan otettu juuri Jerry Springerista tms. Ja vieläpä tarkoituksella.
Jospa mediakouluttaja T. Mikkonen oli briiffannut rouvan miten ei jätetä tilaa viherpiipertäjä tohtoteille vaan hoidetaan homma otsikoihin.
Se, että oliko esiintyminen onnistunut on toinen asia.
11 months ago by juvele
@juvele, onko T. Mikkonen mediakouluttaja? Erinomaista, "Perho tuli taloon"-ohjelmassa Nina Mikkonen "kertoo pariskunnan elämästä median vihan kohteena.". Ilmeisesti tuo pätkä on kuvattu kauan sitten ja media oli jo ehtinyt unohtamaan ko parin - tämä olisi sit syy haluta otsikoihin.
11 months ago by perttiniemisto
Paavo Lipponen sen Suomen Jerry Springerin juontajaksi...
11 months ago by tolonen
Muistelen kaiholla, kun päivähoidossa askartelutunnilla väritimme hakaristilippuja. Pienimmät lapset oppivat tervehtimään tarhatätejä oikeaa kättä kohottamalla jo ennen kuin osasivat kävellä. Ulkona opettelimme marssia kasvattavien laulujen tahtiin, kuten Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen... Sellaista yhteishenkeä en ole sen koommin tuntenut.
11 months ago by Perttu
@Perttu, kotihoidetut (kuten minä (muistaakseni taisin enimmäkseen olla)) pääsevät nauttimaan ko kappaleesta vain Youtuben avustuksella (M.A. Numminen sings Wittgenstein) http://www.youtube.com/watch?v=57PWqFowq-4
11 months ago by perttiniemisto
Minä taas kasvoin kaukana henkisestä arjalaispäiväkodista ja kotkanpesästä toisenväristen ympäröimänä.
nyyh
11 months ago by tolonen
Olipa ahdistava täti. Ja Timo T.A. hyväksyy puuhan. Olenkohan minäkin nyt kamala kansallissosialisti ja ties mikä muu setä Himmlerin kasvatti, kun olen viettänyt varhaislapsuudessani jokusen vuoden päivähoidossa ja leikkipuistossa? Aber natürlich.
Hesarissa Timo kehui, että heillä osataan käyttäytyä ja ottaa muut huomioon. Kommentti ei tainnut koskea vaimotuksen julkisia esiintymisiä :)
11 months ago by MjL